MIRKKA TIKKANEN

Arvostan terveyttä, aitoutta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Inspiroidun oivalluksista ja uuden oppimisesta, elämästä ja kohtaamisista; parasta on kohdata ihminen, joka haluaa ja tekee itselleen hyvää.

Haluan välittää Sinulle virtaavaa hyvinvointia, lempeää läsnäoloa ja tasapainoa arkeesi.

Mirkka Tikkanen
Mirkka Tikkanen

Nuoruuteni kului kilpaurheilun parissa ja liikunta on edelleen iso osa elämääni. Liike on keskeisessä roolissa toimiessani fysioterapeuttina ja lisäksi olen ohjannut erilaisia ryhmäliikuntatunteja jo 15 vuoden ajan. Kaikkea tekemistäni ja arkeani ohjasi pitkään tekeminen ja eteenpäin puskeminen: fyysisyys, aktiivisuus, suorittaminen. Piti ehtiä enemmän ja olla tehokkaampi työssä, arjessa ja liikunnassa.

Hengitysharjoitukset, jooga ja meditaatio ovat tuoneet vastakohdan kaikelle muulle tekemiselleni; tuoden pehmeää, passiivista ja lataavaa pysähtymistä tekemisen rinnalle. Tuoden jotain, jossa en voi suorittaa. Olemista. Ne ovat kasvaneet osaksi arkeani, elämäntavakseni. Ne ovat minulle keinoja pysähtyä, lisätä tietoista läsnäoloa, hengittää ja toimia tietoisemmin. Keinoja kuunnella miltä tänään  t u n t u u : kehossani, hengityksessäni ja mielessäni.

Pysähtymisen ja läsnäolon kautta myös aika tuntuu kuluvan hitaammin; mitä kaikkea päivässä ehtiikään tehdä kun toimii tietoisesti, omien arvojensa mukaisesti. Ja pysähtyminen tuo tilaa kulkea taas eteenpäin.

Käsitykseni terveyden kokonaisvaltaisuudesta, kehon ja mielen yhteydestä, on viime vuosina vahvistunut. Tämä näkyy myös työssäni fysioterapeuttina ja ohjaajana: parhaita tuloksia saadaan silloin kun hengitys, liike ja tunne tukevat toisiaan.

Haluan auttaa myös Sinua löytämään sopivat keinot hengityksesi tasapainottamiseksi ja rentouden lisäämiseksi muuttuvissa elämäntilanteissa. Antaa sinulle työvälineitä lisätä tietoisuutta kehosta ja hengityksestä, omasta vireystilasta ja kuormittumisesta sekä palautumisen tarpeesta. Tarjoan sinulle keinoja ja harjoituksia, joilla palata hakemaan rentoutta tai voimaa, itseluottamusta ja ajatusten selkeyttä juuri silloin kun sitä päiväsi aikana tarvitset. Auttaa Sinua elämään elämääsi hyvinvoivana, iloiten ja läsnäollen.

Koulutus

  • Fysioterapeutti AMK 2005, työterveyshuollon erikoistumisopinnot 2007
  • Yin-joogaohjaaja 2017
  • Meditaatio- ja rentoutusohjaaja 2018
  • Hengityskouluohjaaja (Psykofyysinen hengitysterapia/Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena) 2020
  • Tietoisen läsnäolon hyvinvointivaikutukset 2020
  • Työikäisten aivoterveyden edistäminen 2020
  • Psyykkisen valmennuksen perusteet 2020

  • Lisäksi useita palautumisen, hengityksen, joogan, liikunnan ja fysioterapia-alan lyhytkoulutuksia, kursseja ja työpajoja.

PURON VIRTA

Puron Virta tuottaa palveluita kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen keskittyen erityisesti

 - hengityksen tasapainottamiseen, 

- kehon ja mielen rauhoittamiseen ja rentouttamiseen,

- palautumisen tukemiseen sekä 

- terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen.

Toiminta-alueena on Lahti ja Etelä-Suomen alue, sopimuksen mukaan myös muu Suomi.

Kotipihamme vieressä on lähde, josta lähtevä puro reunustaa pihaamme. Puro virtaa vapaana päivästä toiseen vuodenaikojen vaihtuessa, joskus solisten ja kuohuten, joskus hiljaa ja hidastellen. Vesi on puhdistautumisen, alitajunnan, rakkauden ja tunteiden elementti. Kuten vesi virtaa purossa päivin ja öin, ovat myös meissä virtaa jatkuvasti: kehos, tunteet, hengitys, sielu ja mieli. Vesi symboloikin mielestäni jatkuvaa muutosvirtaa koko elämässämme.

Espanjan kielessä sana 'puro' tarkoittaa puhdasta, pelkkää, virheetöntä; sellaista, johon ei sisälly mitään muuta. Sellainen on pohjimmiltaan myös sinun sisimpäsi ja hengityksesi. Kuvittele jos huomaisit ne kireydet, ajatukset, tunteet ja uskomukset, jotka patoavat virtauksia sinussa ja suhtautuisit niihin hyväksyvämmin. Myötätuntoisesti päästäisit irti ja vapautuisit. Jolloin hengitys, ilo, hyvä olo ja tunteet saavat virrata pieninä puroina sinussa.

Puron Virta tarjoaa sinulle tilaisuuden huoltaa kehoasi ja mieltäsi sekä lisätä voimavarojasi ja tukea palautumistasi: herättää sisäiset purosi virtaamaan vapaana.

Puron Virta
Puron Virta

Tmi Puron Virta

Mirkka Tikkanen

p. 040 700 7402

mirkka@puronvirta.fi

Y-tunnus: 2910661-8